Tässä se on, nimittäin tämän paikkatietoblogin ensimmäinen postaus. Ajatus paikkatietoaiheisen blogin perustamisesta on ollut allekirjoittaneen mielessä jo pitkään, mutta vasta nyt sain edettyä tuumailusta toimintaan. Tässä se siis on: uusi suomenkielinen paikkatietoblogi.
Blogi on erittäin mielenkiintoinen viestintäkanavana, sillä blogikirjoitusta ei tarvitse pakottaa mihinkään tiettyyn muotoon, vaan jokainen voi tehdä blogistaan oman näköisensä. Kirjoittaakin voi miltei aiheesta kuin aiheesta kunhan huolehtii siitä, ettei loukkaa kenenkään kunniaa tai saata ketään huonoon valoon.
Tässä blogissa näihin asioihin ei törmätä, sillä blogin ajatuksena on käsitellä ainoastaan paikkatietomaailmaan liittyviä asioita, ja niitäkin pääosin teknisestä näkökulmasta. Kyseessä on puhdas ammattiblogi. Tervetuloa lukemaan!
Kirjoitusten aihepiirit peräisin arjen työtehtävistä
Artikkeleissa esiintyvät aiheet ovat lähes poikkeuksetta lähtöisin paikkatietoalalla kohtaamistani käytännön työtehtävistä ja niihin liittyvistä ongelmista. Hyvällä onnella saatat löytää blogistani idean, jonka avulla saat uutta näkökulmaa myös omaan paikkatietoaiheiseen tekemiseesi.
Pyrin häivyttämään blogikirjoituksistani sellaiset tiedot, joiden avulla blogikirjoituksissa esitettyjä aineistolähteitä ja käsittelymenetelmiä voitaisiin yksilöidä mihinkään yksittäiseen toimijaan. Tapanani on myös kunnioittaa erilaisia tapoja tehdä työtä ja olenkin innokas kuulemaan kommenteissa vaihtoehtoisia tapoja vastaavien tehtävien toteuttamiseksi. Jätäthän siis kommentin artikkelin yhteyteen, mikäli mielessäsi on jonkin vaihtoehtoinen tapa/työnkulku.
Blogia pyrin kirjoittelemaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja koska tuotan tekstit omasta näkökulmastani, pyrin kirjoittamaan omaan persoonalliseen tapaani. Pyrin mahdollisimman selkeään ilmaisuun, joka tosin englanninkielisiä ammattitermejä sisältävissä kirjoituksissa voi olla välillä hieman hankalaa. Yritän kuitenkin parhaani.
Paikkatietomies – huumorilla keksitty blogin nimi
Blogin nimestä todettakoon sen verran, ettei paikkatietomies-nimellä haeta erottelua eri sukupuolia edustavien paikkatietoalan ammattihenkilöiden suhteen. Paikkatietomies-nimi tuli aivan sattumalta mieleen silmäillessäni hiljattain vanhoja suomalaisia ammattinimikkeitä, joita ovat mm. lakimies, putkimies ja perämies.
Kyseisten ammattinimikkeiden kohdalla nostan kernaasti hattua, sillä minulle em. nimikkeet edustavat konstailematonta työnteon kautta opittua osaamista. Oma ajatusmaailmani noudattaa ajatusta työ tekijänsä opettaa, joten haluaisinkin mieltään itseni kuuluvaksi tähän joukkoon.
Oma alusta ja verkkotunnus
Jo alusta saakka oli selvää, että haluan pitää blogiani riippumattomasti ja mobiililaiteyhteensopivasti. Tästä syystä hylkäsin ns. valmiit blogialustat ja päädyin pystyttämään oman avoimen lähdekoodin WordPress-alustan johon pystyn asentamaan mobiililaitteissa hyvin toimivan teeman. Blogia varten tarvitsin lisäksi WordPress-asennusta tukevan webbihotellin ja oman paikkatietomies-verkkotunnuksen eli domainin.
Näistä aiheutuu minulle luonnollisesti kiinteitä kustannuksia. Kustannukset pyrin kattamaan paikkatietokonsultoinnista saatavilla tuloilla tai verkkomainonnalla. Mikäli siis haluat lukea suomenkielisiä artikkeleita avointen paikkatietosovellusten käyttökokemuksista, suosittelen tutustumaan tarjoamaani paikkatietokonsultointiin. Siinä nimittäin voittavat kaikki, niin sinä tilaajana, minä toimittajana kuin myös koko suomenkielinen avoimista paikkatietosovelluksista kiinnostunut paikkatietoväkikin.
Toivotan lämpimästi kaikki lukijat tervetulleiksi Paikkatietomies-blogisivustolle!