Yleistä

PostgreSQL - Paikkatietomies

Paikkatieto- ja tietokantapohjainen kiinteistöveroselvitys

Paikkatieto- ja tietokantapohjainen kiinteistöveroselvitys on tietojärjestelmäavusteisesti toteutettava selvitys, jonka avulla voidaan vertailla eri rekistereissä olevia kiinteistöveron määräytymiseen vaikuttavia tietoja. Paikkatietojen avulla aineistoja voidaan tarkastella helposti visuaalisesti kartan ja muiden paikkatietomenetelmien avulla. Vertailun perusajatus on verrata verohallinnon rekisterissä olevia kiinteistöverotietoja kunnan rakennusrekisterissä oleviin tietoihin.

Vertailun tavoitteena voi olla esimerkiksi pyrkimys verovelvollisten tasapuoliseen kohteluun, jolloin tarkastellaan verohallinnon rekisterissä olevien tietojen oikeellisuutta ja etsitään mahdollisia puutteita. Tarkastelu voidaan ulottaa niin maapohjaan, rakennuksiin tai molempiin. Tietokantapohjaisen analysoinnin avulla vertailujen toteuttaminen on tietoturvallista, pitkälle automatisoitavaa ja tehokasta.

Ajatuksia-teemakuva | Paikkatietomies

Tänään on GIS-päivä – voisiko sellainen olla aina?

Tänään 18.11. maailmalla vietetään GIS Day -nimistä teemapäivää. Idea GIS Day -teemapäivästä on peräisin Yhdysvalloista vuodelta 1999. Päivän ideana on mm. juhlistaa paikkatietojärjestelmiä ja lisätä ihmisten tietoisuutta paikkatietojen merkityksestä yhteiskunnalle. Teemapäivän suomenkieliseksi nimeksi näyttäisi vakiintuneen GIS-päivä, mutta yhtä hyvin päivän olisi voinut suomentaa muotoon paikkatietojärjestelmien päivä tai paikkatietoammattilaisten päivä.

Olkoon tämä blogikirjoitus oma panokseni GIS-päivän juhlistamiseksi. Paikkatietoammattilaiset ja heidän käyttämät järjestelmät ja sovellukset, niin kaupalliset kuin avoimetkin, ansaitsevat kiistatta oman teemapäivän ja oman pienen hetken valokeilassa. Eräs tapa GIS-päivän pöhinään osallitumiseksi, on julkaista blogikirjoitus siitä, miten on itse päätynyt paikkatietoalalle ja jakaa se sosiaalisessa mediassa. Tässäpä sellainen.

Ajatuksia-teemakuva | Paikkatietomies

Avoimen lähdekoodin paikkatietoasiantuntija

Minua pyydettiin hiljattain kirjoittamaan blogiini artikkeli siitä, millaista on olla avoimiin paikkatietosovelluksiin erikoistunut paikkatietoasiantuntija. Pyynnössä haluttiin kuulla asioita myös ns. nurjalta puolelta, joten positiivisten kokemusten vastapainoksi nostan esille myös avointen paikkatietosovellusten hyödyntämiseen liittyviä epäkohtia. Kuuntelen erittäin mielelläni saamaani palautetta, joten tässäpä tämän blogin ensimmäinen täysin lukijapalautteen innoittamana syntynyt kirjoitus.

Näkökulmaksi on valittu nimenomaan se, millaisia etuja/vaikeuksia avoimen lähdekoodin paikkatietosovellusten hyödyntäminen tuo käyttäjälle. Korostan tähän alkuun, että kyse on omista näkemyksistäni, ja joku muu voi nähdä asiat aivan eri tavalla. Blogia olen kuullut kutsuttavan joskus myös keskustelualustaksi, joten kuulisin erittäin mielelläni myös sinun näkemyksen asiaan. Niitä voit jättää kirjoituksen alla olevaan kommenttikenttään.

Ajatuksia-teemakuva | Paikkatietomies

Avoimet formaatit kaupunkimallien ja suunnitelmamallien maailmassa

Kaupunkimallinnus ja suunnitelmamallien esittäminen kolmiulotteisessa avaruudessa on eräs tämän hetken kuumimmista digitalisaation kaupunkisuunnitteluun luomista ilmiöistä. Kaupunkimalli ja suunnitelmien esittäminen fotorealistisessa kolmiulotteisessa ympäristössä on erittäin toimiva havainnollistamiskeino, joka tavoittaa sellaisetkin kaupunkilaiset, jotka eivät kykene tulkitsemaan kryptisiä kaavakarttoja merkintöineen.

Yksinkertaisesti ajateltuna kaupunkimalli on paikkatietoa, jolla on kolmiulotteinen geometriatieto. Paikkatietojen tehokkaamman hyödyntämisen maankäytön suunnitteluun tuomia mahdollisuuksia olen pohtinut aikaisemmin tässä blogissa.

Sukeltaessaan kaupunkimallien maailmaan, huomaa varsin pian lilluvansa erilaisten käsitteiden, lyhenteiden, formaattien ja eri tekniikoiden seassa. Tässä artikkelissa tutustutaan kaupunkimallinnuksen ja mallipohjaisen kaupunkisuunnittelun yhteydessä käytettäviin avoimiin formaatteihin.

Ajatuksia-teemakuva | Paikkatietomies

Paikkatietomiehen uudenvuodenlupaus vuodelle 2018

Tässä artikkelissa tehdään yksi jos toinenkin uudenvuodenlupaus. Kuten hyvin tiedämme, on uudenvuodenlupauksilla tapana jäädä usein toteutumatta. Sisäinen inhorealisti kehottaakin lukijoita pitämään em. lausahdus mielessä tätä postausta ja sen jälkeen ilmestyneitä postauksia lukiessa.

Paikkatietomies.fi -blogisivusto on iältään vielä nuori  ja paikkatietoasioiden kanssa työskenteleville tuntematon sivusto. Tärkein tavoite vuodelle 2018 onkin lisätä tämän blogin tunnettavuutta paikkatietoammattilaisten keskuudessa. Blogi tuskin koskaan tulee tavoittamaan suurta massaa, sillä kyse varsin pienelle kohderyhmälle suunnatusta erikoissivustosta, joten tavoitteet ovat hyvin maltilliset.

Tunnettavuutta pyrin lisäämään varsin perinteisin keinoin: tuottamaan blogiini kiinnostavia sisältöjä ja optimoimalla blogisivustoa siten, että hakukoneet löytävät sivuston paremmin. Hakukoneoptimointia opetellaankin sitten ns. kantapään kautta menetelmällä. …

Ajatuksia-teemakuva | Paikkatietomies

Paikkatiedon mahdollisuudet maankäytön suunnittelussa

Paikkatiedolla on valtavat hyödyntämismahdollisuudet monella toimialalla. Eräs näistä toimialoista on maankäytön suunnittelu. Tässä artikkelissa nostetaan esiin muutamia maankäytön suunnitteluun liittyviä teemoja, joiden kanssa painimiseen voidaan saada apua nykyistä laajamittaisemmasta paikkatietojen hyödyntämisestä.

Tehokkaalla paikkatietojen hyödyntämisellä voidaan saada aikaan tehokkaampia prosesseja, parantaa kuntalaisten osallistumista ja tuottaa arvokkaita ja ajantasaisia lisätietoja päätöksenteon tueksi

Artikkelin alussa lisäksi lyhyt yhteenveto suomalaisesta maankäytön suunnittelujärjestelmästä, sillä lukijoiksi lienee eksynyt myös sellaisia henkilöitä, joille suomalaisen maankäytön suunnittelujärjestelmän perusperiaatteet eivät tule selkäytimestä. …

Ajatuksia-teemakuva | Paikkatietomies

Uusi suomenkielinen paikkatietoblogi perustettu

Tässä se on, nimittäin tämän paikkatietoblogin ensimmäinen postaus. Ajatus paikkatietoaiheisen blogin perustamisesta on ollut allekirjoittaneen mielessä jo pitkään, mutta vasta nyt sain edettyä tuumailusta toimintaan. Tässä se siis on: uusi suomenkielinen paikkatietoblogi.

Blogi on erittäin mielenkiintoinen viestintäkanavana, sillä blogikirjoitusta ei tarvitse pakottaa mihinkään tiettyyn muotoon, vaan jokainen voi tehdä blogistaan oman näköisensä. Kirjoittaakin voi miltei aiheesta kuin aiheesta kunhan huolehtii siitä, ettei loukkaa kenenkään kunniaa tai saata ketään huonoon valoon.

Tässä blogissa näihin asioihin ei törmätä, sillä blogin ajatuksena on käsitellä ainoastaan paikkatietomaailmaan liittyviä asioita, ja niitäkin pääosin teknisestä näkökulmasta. Kyseessä on puhdas ammattiblogi. Tervetuloa lukemaan!