Ajatuksia-teemakuva | Paikkatietomies

Paikkatiedon mahdollisuudet maankäytön suunnittelussa

Paikkatiedolla on valtavat hyödyntämismahdollisuudet monella toimialalla. Eräs näistä toimialoista on maankäytön suunnittelu. Tässä artikkelissa nostetaan esiin muutamia maankäytön suunnitteluun liittyviä teemoja, joiden kanssa painimiseen voidaan saada apua nykyistä laajamittaisemmasta paikkatietojen hyödyntämisestä.

Tehokkaalla paikkatietojen hyödyntämisellä voidaan saada aikaan tehokkaampia prosesseja, parantaa kuntalaisten osallistumista ja tuottaa arvokkaita ja ajantasaisia lisätietoja päätöksenteon tueksi

Artikkelin alussa lisäksi lyhyt yhteenveto suomalaisesta maankäytön suunnittelujärjestelmästä, sillä lukijoiksi lienee eksynyt myös sellaisia henkilöitä, joille suomalaisen maankäytön suunnittelujärjestelmän perusperiaatteet eivät tule selkäytimestä. …

GDAL-teemakuva | Paikkatietomies

Upoksissa formaattisuossa? – tee muunnokset GDAL:lla

Kuten moni paikkatietoaineistojen kanssa työskennellyt ehkä tietääkin, on paikkatietoaineistoilla sen sata erilaista formaattia (ellei enemmänkin?). Sopiva formaatti riippuu pitkälti siitä millaisilla työkaluilla paikkatietoaineistoja käsitellään ja siitä, onko kyseessä aineisto vektori- vai rasterimuodossa. Mitään varsinaista standardia alalla ei valitettavasti ole ellei OCG:n GeoPackagea halua mieltää sellaiseksi. Onneksi formaatteja voidaan muuttaa toiseen GDAL:n avulla.

Formaattien moninaisuus on osaltaan seurausta siitä, että jokainen ohjelmistovalmistaja on halunnut luoda oman, omassa ympäristössään parhaiten toimivan formaatin. Tämä ajattelutapa on erinomainen niin kauan kuin työskennellään samassa tietojärjestelmässä. Jossakin vaiheessa tulee kuitenkin tarve siirtää aineistoja toiseen tietojärjestelmään jolloin tällainen ajattelutapa ei enää lämmitä mieltä.

Ajatuksia-teemakuva | Paikkatietomies

Uusi suomenkielinen paikkatietoblogi perustettu

Tässä se on, nimittäin tämän paikkatietoblogin ensimmäinen postaus. Ajatus paikkatietoaiheisen blogin perustamisesta on ollut allekirjoittaneen mielessä jo pitkään, mutta vasta nyt sain edettyä tuumailusta toimintaan. Tässä se siis on: uusi suomenkielinen paikkatietoblogi.

Blogi on erittäin mielenkiintoinen viestintäkanavana, sillä blogikirjoitusta ei tarvitse pakottaa mihinkään tiettyyn muotoon, vaan jokainen voi tehdä blogistaan oman näköisensä. Kirjoittaakin voi miltei aiheesta kuin aiheesta kunhan huolehtii siitä, ettei loukkaa kenenkään kunniaa tai saata ketään huonoon valoon.

Tässä blogissa näihin asioihin ei törmätä, sillä blogin ajatuksena on käsitellä ainoastaan paikkatietomaailmaan liittyviä asioita, ja niitäkin pääosin teknisestä näkökulmasta. Kyseessä on puhdas ammattiblogi. Tervetuloa lukemaan!